KY:n viestintä on tänä vuonna kokenut suuren murroksen, kun edustajiston päätöksellä viestinnän pääpaino siirtyy verkkoon. Tätä varten minut palkattiin KY:lle web-kehittäjäksi. Alkuvuodesta projekti lähti liikkeelle KY:n organisaation ja eri sidosryhmien (kuten 60 kerhon) viestintätarpeisiin tutustumalla ja kartoittamalla suuria linjoja viestinnän tulevaisuudelle. Alkukevään aikana benchmarkattiin paljon muita palveluita ja ideoitiin uutta webiä toisinaan hyvinkin suurella porukalla, jolloin syntyivät merkittävimmät ideat. Kesän aikana olen toteuttanut verkkopalvelun teknistä puolta, ja nyt aletaan olla jo melkoisen hyvällä mallilla - ja valmiina parantelemaan palvelua ja vastaamaan syksyllä eteen tuleviin haasteisiin käyttöönoton myötä!
Jatkossa KY:llä on kolme pääviestintäkanavaa:
- Kyweb - Pääasiallinen viestintäväline, jonka avulla kuntalaiset pysyvät ajantasalla kyltereitä koskettavista aiheista ja tapahtumista. Palvelun käyttäjät voivat osallistua esimerkiksi kommentoimalla, ehdottamalla tapahtumia, kirjoittamalla blogiin ja keskustelemalla. Myös wikiä pyritään kehittämään kattavaksi KY-tietopaketiksi, josta jatkossa löytyisi tietoa KY:n historiasta, perinteistä, asuntoloista, merkittävistä paikoista ja jäseniä koskettavista asioista.
- Punakulma - Viikottainen tiedote, joka painetaan nelisivuisena A5-lehtenä. Sisältää tärkeimmät uutiset KY:ltä, tapahtumakalenterin ja ruokalistat.
- Maanantaiposti - Viikottainen sähköpostitiedote, joka on ikään kuin toimitettu syöte kywebin sisällöstä. KY:n tiedottaja kokoaa viikon aikana puheenaiheiksi nousseet jutut, muutokset ja merkittävimmät tapahtumat kirjoitukseksi, jonka voi sähköpostiinsa tilata viikottain. Liity listalle etusivulta!
Näiden lisäksi kannattaa muistaa ehkäpä tärkein viestintäväline, johon KY ei organisaationa voi vaikuttaa: WOM. Word Of Mouth eli puskaradio. Tätä varten on jatkossa hyvä miettiä aina etenkin tapahtumien markkinoinnin kannalta, kuinka tavoitetaan mielipidevaikuttajat ja kuinka tapahtumasta luodaan oikeasti ilmiö, joka puhuttaa ihmisiä.
Itsestäni aiempi mainosajattelu tuntuu kovin harmillisen kapeakatseiselta, kun mainos Punakulmassa tuntui olevan elintärkeä tapahtumille, vaikka esimerkiksi itse en kertaakaan ole tapahtumia lehdestä bongannut, vaan kuullut niistä kavereilta tai löytänyt webin kalenterista.









